 |
 |
 |
 |
|
Isto es un sito del AFIL - Association Finlandese pro Interlingua, non un sito official del Union Paneuropee Finlandese | |||
|
|
PANEUROOPPA-UNIONIN HISTORIAA
Paneurooppalainen Unioni on ollut I maailmansodan
päättymisesta lähtien huomattava eurooppalaisuuden
taustavoima. Sen keskushahmo oli kreivi Richard
Coudenhove-Kalergi. Kreivi C-K syntyi Tokiossa v.
1894 Itävalta-Unkarin asiainhoitajan poikana, hanen
äitinsa oli japanilainen. I maailmansota päättyi
Itävalta-Unkarin hajoamiseen ja Suomen, Baltian
maiden ja Puolan vapautumiseen Venäjästä.
Eurooppa oli tuhoisan sodan jälkeen kaoottisessa
tilassa. Kreivi C-K katsoi etta Euroopan oli
olemassaolonsa turvaamiseksi pakko järjestäytyä
poliittiseksi valtioliitoksi ja taloudellisesti
tulliliitoksi.
C-K katsoi Euroopan historian jakautuvan kuuteen
vaiheeseen:
1. Vanha Kreikka
C-K uskoi etta jos Napoleon olisi voittanut Leipzigin
"kansojen taistelun" v. 1813, Eurooppa olisi
yhdistynyt jo silloin.
C-K pelkäsi Neuvostoliiton uhkaa mutta myös sitä
etta Yhdysvallat saavuttaa Eurooppaan nähden
hegemonian "ostamalla" sen. Yhdysvaltain
taloudellisen ylivoiman takana oli se, etta
Yhdysvallat muodosti yhtenäisen liittovaltion.
Maailmanmarkkinoilla Eurooppa kykenisi
kilpailemaan tasaveroisesti vain solmimalla eri
maiden välisen valtioliiton.
Tärkeä syy USA:n taloudelliseen ylivoimaan on myös
sen kielellinen homogeenisuus. Vaikka USA on
sangen monikulturelli valtio, sen yhteisena
kayttökielenä on englanti. Myös Euroopan tulee
ottaa käyttöön yhteinen käyttökieli säilyttäen
samalla visusti kansalliset kielensä. "Erilaisina
yhdessä" - kuuluu Suomen valtuuskunnan esittämä
iskulause.
Yhteinen käyttökieli on tärkeä tekijä jos halutaan
toteuttaa Euroopan Unionin asettama tavoite
saavuttaa USA:n kanssa teknistaloudellinen
tasavertaisuus vuoteen 2010 mennessä.
Englanti ei ole sopiva Euroopan kayttökieleksi jo
siitäkään syystä että eurooppalaisia nimiä ei voida
esittää englanninkielellä, jonka vokaalien äännearvot
poikkeavat latinasta ja ovat lisäksi horjuvia.
Ihanteellinen kieli on interlingua, modernisoitu ja
rationalisoitu latina. Se sopisi englantia paremmin
Amerikan mantereenkin yhteiseksi käyttökieleksi.
Suuri enemmistöhan Amerikan mantereen vaestösta
puhuu romaanista kieltä.
Yhdysvaltojen johtama Panamerikka, brittiläinen
imperiumi, Neuvosto-Venäjä, Kiinan ja Japanin
yhdistynyt aasialainen blokki seka Paneurooppa. C-K:n
ideoiden syntyessä vallitsi viela siirtomaavalta. Han näki että
Eurooppa voisi hyödyntää pohjois- ja keski-Afrikkaa muuttamalla
ne viljaviksi ruoka-aitoiksi ja levittämällä sinne
eurooppalaisen kulttuurin.
Coudenhove-Kalergi ei katsonut eurooppalaisen
nationalismin perustuvan mihinkaan biologiseen
verenperintöön, vaan yhtenäiseen sivistykseen,
yhdistäjänä kristinusko, eurooppalainen tiede, taide
ja kulttuuri, jonka perusta on kristillis-helleeninen.
|
HISTORIA DEL UNION PANEUROPEE
Le Union Paneuropee ha essite un remarcabile forte
europee del fundo desde del fin del prime guerra
mundial. Su figura central era conte Richard
Coudenhove-Kalergi. Conte C-K nasceva in Tokyo
AD 1894 como filio del carga de affaires de
Austria-Hungaria, su matre era un japonessa. Le I
guerra mundial finiva a dissolution de
Austria-Hungaria e liberation de Finlandia, le paises
baltic e Polonia ex Russia. Le situation de Europa
era chaotic post le guerra destructive. Le conte C-K
opinava que pro su superviventia Europa debeva se
organisar a un union politic de statos e
economicamente a un union doanal.
C-K pensava que le historia de Europa se divideva a
sex phases:
1. Grecia de Antique
C-K credeva que si Napoleon haberea victe le
"battalia del nationes" a Leipzig in 1813, Europa jam
tunc haberea se unite.
C-K timeva le menacia del Union Sovietic sed etiam
que le Statos Unite ganiarea hegemonia super
Europa per "comprar" lo. Detra le superioritate
economic del Statos Unite es que le Statos Unite se
formava un union integre. In mercatos global Europa
poterea concurrer equalmente solmente per alligar un
union de varie paises.
Allan Kiviaho:
Un ration importante de hegemonia economic del
SUA es etiam le homogenitate lingual sue. Benque
le SUA es un stato bastante multicultural, su lingua
commun pro uso practic es anglese. Etiam Europa
deberea adaptar un lingua commun pro uso practic sed
conservante su linguas national.
"Differente unite" - sona le slogan presentate per un
delegation finlandese.
Un lingua commun pro uso practic es un factor
importante si on vole realisar le scopo del Union
Europee pro attinger le paritate technoeconomic
usque le anno 2010.
Anglese non es apte como lingua commun pro uso
practic de Europa mesmo proque on non pote
presentar nomines europee in anglese, in qual le
phonemas de vocales se differe de latino e son in
plus vacillante.
Un lingua ideal es interlingua, le moderne e
rationalisate latino. Illo esserea plus apte quam
anglese como lingua commun pro uso practic etiam
in le Americas. Le vaste majoritate in le Americas
parla ja un lingua romanic.
Post que Paneuropa esserea realisate il haberea cinque
grande blocos de potentia in le mundo:
Panamerica, conducte per le Statos Unite, le imperio
britannic, Russia sovietic, le bloco unite de China e
Japon, e Paneuropa. Quando le ideas de C-K nasceva il
ancora prevaleva un era de colonialismo. Ille videva que
Europa poterea utilisar Africa del nord e central per
cambiamento los a tresorios de alimentos fertile e per
divulgar eo le cultura europee.
Coudenhove-Kalergi non opinava que le nationalismo
europee se basarea a un hereditage biologic/genetic
sed a un civilisation integre, como denominator
commun le christianitate, scientia europee, arte e
cultura del fundo christian-hellenic.
|
Pro le momento le sequente texto es solmente in finnese: C-K:n mukaan Paneurooppaan olisi siirryttävä kolmessa vaiheessa, ensimmäinen etappi olisi laaja konferenssi, toisena Euroopan kattava turvajärjestelmä ja kolmanneksi tulliliitto.
Kreivi Coudenhove-Kalergista tuli Itävalta-Unkarin hajottua v. 1919 Tshekkoslovakian kansalainen. Saksan miehitettyä Tshekkoslovakian C-K'sta tuli v. 1939 Ranskan kansalainen. 1940 hän muutti New York'iin jossa han toimi historian professorina. Vuonna 1946 han palasi Eurooppaan ja jatkoi työtaan Euroopan yhtenäisyyden pelastamiseksi, tällä kertaa II maailmansodan raunioista. Hän sai lukuisia kansainvälisiä huomionosoituksia. Euroopassa han asui lähinnä Sveitsissa mutta kuoli Itävallassa v. 1972.
1919 kreivi C-K esitti ajatuksensa Tshekkoslovakian presidentille Jan Masaryk'ille, jota han piti Euroopan arvostetuimpana valtiomiehenä. Jo iäkäs Masaryk kieltäytyi asettumasta Paneurooppa - liikkeen johtoon mutta lupasi sille moraalisen tukensa. Tshekkoslovakian maineikas ulkoministeri, myöhemmin presidentti Edvard Benesh antoi C-K:lle diplomaattipassin ja suosituksen mm. Ranskan ulkoministeri Aristide Briand'ille.
Kreivi Coudenhove-Kalergi esitti v. 1922 Berliinissä ja Wienissä kehoituksen Paneurooppalaisen Unionin perustamiseksi jonka tavoitteena olisi Euroopan Yhdysvallat. Huhtikuussa 1924 alkoi ilmestyä Paneuropa - lehti, jonka ensimmäisessä numerossa julkaistiin Paneuroopan manifesti. Lehti ilmestyy yhä, 75-vuotiaana. Vuonna 1923 C-K julkaisi tunnetuimman kirjansa "Paneuropa", joka saavutti maailmanlaajuista huomiota ja käännettiin useimmille suurille kielille. Se on julkaistu Suomessakin, "Paneurooppa", WSOY, Porvoo 1930. Suomalaiseen laitokseen kreivi C-K oli tehnyt korjauksia ja lisäyksiä ja uusia lukuja, joita ei ole muunkielisissä painoksissa.
Vuonna 1923 perustettiin myös Paneuroopan Unioni, jonka päämaja sijaitsi Wienissä vuoteen 1938 saakka. PEU:n puheenjohtajaksi asettui Itävallan liittokansleri Ignaz Seipel ja varapuheenjohtajana toimi myöhempi liittokansleri ja presidentti Karl Renner. Paneurooppa-unionin varsinainen jäsenmäära oli vain muutamia tuhansia mutta itse aatteella lienee ollut 1930-luvun alussa miljoonia kannattajia. Kun Hitlerin Saksa miehitti Itävallan Gestapon ensimmäisiä tehtäviä oli takavarikoida PEU:n päämajan asiakirjat ja tuhota se perusteellisesti. Päämaja siirtyi Sveitsin pääkaupunki Berniin.
Coudenhove-Kalergi pohti kysymystä tulevan Paneuroopan rajoista. Meret etelässä, lännessä ja pohjoisessa olivat luonnollisia rajoja, mutta Euroopan itärajan määrasi hänen mukaansa kulloinenkin poliittinen tilanne. Maailmansotien välillä Euroopan itäraja oli sama kuin Neuvostoliiton länsiraja, koska C-K piti Neuvostoliittoa euraasialaisena suurvaltana. II maailmansodan jälkeen itärajana oli "rautaesirippu". C-K piti Euroopan neuvoston perustamista 1948 merkkinä Paneurooppa-ajatuksen jatkumisesta mutta C-K:n kuolemaan saakka (1972) mitään toiveita ei vielä ollut itä-Euroopan vapautumisesta.
Ongelmallista oli Coudenhove-Kalergin suhtautuminen 1920-luvulla Iso-Britanniaan ja brittiläiseen imperiumiin. Viiden maanosan siirtomaavaltana Britannia ei voinut C-K:n mielestä olla Paneuroopan jäsen mutta se olisi kuitenkin valttamatönta saada Paneuroopan liittolaiseksi.
Coudenhove-Kalergi suhtautui aluksi varauksellisesti Kansainliittoon, Yhdistyneitten Kansakuntien edeltäjään. Myöhemmin C-K katsoi Kansainliiton muistuttavan tulevan Euroopan neuvoston luonnosta, se oli Euroopan valtiomiesten klubi, jossa saatettiin keskustella yhteisistä asioista ilman seremonioita, noottienvaihtoa ja lähettiläitä. Esittäessään erilaisia teitä yhdistyneeseen Eurooppaan 1. Paneurooppa-kongressissa 1926 C-K mainitsi ensimmäisenä Kansainliiton. Hän katsoi etta Kansainliitolla ja Paneuroopalla tulisi aina olemaan yhtymäkohtia ja niiden tulisi toimia yhteistyössä. Kansainliitolle kuuluisivat maailmanlaajuiset kysymykset ja Paneuroopalle Euroopan ongelmat ja han toivoi etta Kansainliitto perustaisi Paneuroopan jaoston.
Kun kirja Paneuropa julkaistiin, kansainvälinen tilanne oli jännittynyt. Ranska oli miehittänyt Belgian tukemana Ruhrin alueen Saksan laiminlyötyä sotakorvaussuorituksensa ja koko Saksan Reininmaalla oli viela Ententen miehitysjoukkoja. Seuraavana vuotena tilanne oli jo parempi ja C-K näki ajan olevan hyvin suotuisan Paneurooppa-liikkeelle: Kansainliittoon alettiin olla pettyneitä, sodanjälkeinen äärinationalismi alkoi väistyä, Saksan ulkoministeriksi oli tullut liberaali Gustav Stresemann ja Ranskassa pääministeriksi tuli Edouard Herriot nationalistisen Raymond Poincarèn jälkeen. Tärkeitä olivat Locarnon sopimukset v. 1925, joilla mm. taattiin Saksan, Ranskan ja Belgian rajat. Solmitut välitystuomiosopimukset olivat myös oleellinen osa Paneurooppa-kaavailuja kriisien rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi. Tästä oli kuitenkin vielä pitkä matka Paneurooppa-liikkeen lopullisiin päämääriin, jotka tähtäsivat Euroopan Yhdysvaltojen perustamiseen. Näitä hankkeita edistivät Coudenhove-Kalergin vaimonsa kanssa tekemät lukuisat matkat maasta toiseen.
Lokakuussa 1926 Wienissa järjestettiin 1. Paneurooppa-kongressi, jossa Coudenhove-Kalergi toimi puheenjohtajana. Siihen osallistui yli 2000 edustajaa 24 eri maasta, heistä tosin 1500 oli wieniläisiä. Kongressi herätti suurta huomiota, mm. Ranskan ulkoministeri Aristide Briand lähetti tervehdyksensa. Kongressissa julkaistiin ohjelma, jonka mukaan "Paneurooppa-liikkeen päämääränä oli kaikkien niiden Euroopan valtioiden, jotka haluavat ja voivat sen tehdä, yhtyminen yhdeksi poliittis-taloudelliseksi valtioliitoksi, jonka perustana on tasa-arvoisuus ja rauha". Tämä muoto jätti Britanniallekin mahdollisuuden liittyä jos se niin halusi. Ohjelman mukaan liikkeen ei tullut sekaantua jäsenmaiden sisäpoliittisiin kysymyksiin.
1920-luvun puolivälissä Paneurooppa-liikkeen painopiste oli Saksassa ja Ranskassa. C-K:n mukaan yksi Paneuroopan tärkeimmistä tehtavistä oli saada näiden lähes tuhat vuotta vihaa pitäneiden ja sotia käyneiden maiden välille pysyvä rauha ja sovinto.
Wienin kongressissa selviteltiin myös organisatorisia kysymyksiä. Liikkeen kansallisten ryhmien johdossa olivat kansalliset komiteat, joiden puheenjohtajat muodostivat keskusneuvoston, jonka puheenjohtajaksi valittiin Coudenhove-Kalergi. Yhteisen parlamentin ja toimeenpanoelimen tuli jatkossa päättää ulkopolitiikasta ja luoda yhtenäinen talousalue. V. 1927 alussa keskusneuvosto kokoontui Pariisissa, jolloin Briand ilmoitti olevansa valmis hyväksymään Paneurooppa-unionin kunniapuheenjohtajuuden.
Briand toimi Ranskan ulkoministerina 1915-17, 1921-22 ja 1925-32.
Briand saavutti suosiota ja moraalista auktoriteettia myös Ranskan ulkopuolella. V. 1926 han oli saanut yhdessä Stresemannin kanssa Nobelin rauhanpalkinnon. Briandin pitkäaikainen ulkoministerikausi ja hänen nauttimansa arvonanto Kansainliitossa antoi hanelle suotuisan aseman aloitteentekoon Euroopan yhdentymiseksi. Itä-Euroopan maiden kiinnostus johtui lähinnä siitä, että Ranskalla oli liittosopimukset Puolan, Tshekkoslovakian, Romanian ja Jugoslavian kanssa.
Briand oli 1920-luvun lopulla jatkuvasti kosketuksissa Paneurooppa-liikkeeseen ja han päätti tehdä poliittisen aloitteen Euroopan yhdentymisen toteuttamiseksi. Kansainliiton neuvoston kokouksessa Madridissa toukokuussa 1929 Briand neuvotteli Stresemannin ja muiden läsnäolleiden ulkoministereiden kanssa Eurooppa-suunnitelmastaan, joka oli määrä toteuttaa Kansainliiton puitteissa. Muutamia viikkoja myöhemmin han tiedotti suunnitelmastaan lehdistökonferenssissa, jolloin se tuli myös laajemmin tietoon. Heinäkuun lopussa Briandista tuli Ranskan pääministeri, jonka ohella hän toimi edelleen myös ulkoministerina. Virkaanastujaispuheessaan han totesi Euroopan Yhdysvaltojen ongelman askarruttaneen häntä vuosikausia ja tulleensa vakuuttuneeksi siita, ettei Eurooppa koskaan voisi elää rauhassa, ennen kuin tietyt kysymykset oli selvitetty ja epäilyt poistettu. Edustajainkamari osoitti suosiotaan ja Briandin hallitukselle annettiin luottamuslause. Nyt oli kyse koko Ranskan virallisesta aloitteesta. Briand erosi kuitenkin pääministerin virasta jo lokauun alussa ja hänen seuraajansa André Tardieu ei ollut kovin kiinnostunut Eurooppa-suunnitelmasta.
Briand esitti aloitteensa Kansainliiton istunnossa syyskuussa 1929. Hän sanoi olevansa vakuuttunut siitä, että Euroopan kansojen kesken, jotka muodostivat maantieteellisen yhteisön, välillä tuli olla jonkinlainen liittosuhde. Muutaman päivän kuluttua kokoontuivat Kansainliitossa edustettuina olleiden 27 Euroopan maan ulkoministerit ensimmäisen kerran epävirallisen luonteiseen konferenssiin, jossa oli tarkoitus neuvotella Paneuroopan toteuttamisesta. Kaikki olivat yksimielisiä siitä että jonkinlainen Euroopan valtioiden jarjestelmä oli ehdottoman välttämätön. Briand valtuutettiin laatimaan asiasta hallituksensa nimissä muistio, johon muut hallitukset ottaisivat kantaa. Tältä pohjalta vuoden 1930 Kansainliiton kokouksen oli määrä ryhtyä Euroopan kysymyksen kaytannön ratkaisuun.
Briandin muistiota valmisteltaessa Paneurooppa-liike työskenteli kaikkialla aloitteen puolesta. Nationalistit ja suojatullien kannattajat heräsivat nyt pitämään Paneurooppa-liikettä erityisen vaarallisena ja pyrkivät torpedoimaan Briandin aloitteen. Saksassa nationalisti pelottelivat Briandin pyrkivän Ranskan hegemoniaan. Saksan ulkoministeriössä esiintyi myös vastustusta ja Ranskassakin syntyi voimakas oppositio hankkeelle.
Briand pyrki saamaan Euroopan valtioiden välille tiiviin poliittisen yhteistyön kun taas Stresemann oli painottanut lähinnä vain idean taloudellista puolta. Stresemann kuoli syyskuussa 1929 ja Coudenhoven-Kalergi piti sita suurena onnettomuutena Briandin aloitteelle. Toinen suuri katastrofi oli New Yorkin pörssiromahduksen käynnistämä maailmanlaajuinen talouskriisi. Kriisi lopetti taloudellisen ja poliittisenkin yhdentymisen ja edisti nationalistien häikäilemättömyyttä. Euroopan henkinen eliitti pyrki kuitenkin yhä helpottamaan Briandin muistion hyväksymistä lukuisilla julkaisuilla.
Toukokuussa 1930 kutsuttiin Paneurooppa-liikkeen toiminnan virkistämiseksi kongressi Berliiniin. Briandin edustajana kongressiin osallistui talousjohtaja ja pitkäaikainen ministeri Louis Loucheur, jonka piti saada Saksan uudet johtavat poliitikot, kansleri Heinrich Brüning ja ulkoministeri Julius Curtius myötamieliseksi suunnitelmalle. Tilanne oli kuitenkin muuttunut ja Brüning ei voinut osallistua kongressiin opposition nousun takia.
Kongressin aloituspäivänä Ranskan lähettiläät jättivat Euroopan pääkaupungeissa hallituksille muistion, jossa esitettiin konkreettiset toimet liiton muodostamiseksi. Tässäkin muistiossa esitettiin Euroopan valtioiden tiivis yhteenkuuluvuus, historiallisesti kehittynyt kulttuurinen yhteys ja maantieteellinen sijainti. Taloudellista ja poliittista solidaarisuutta toivottiin Euroopan valtioiden kesken. Sen piti kuitenkin tapahtua ehdottoman suvereenisuuden ja poliittisen riippumattomuuden pohjalta.
Saksassa suhtauduttiin muistioon kriittisesti, katsottiin muun muassa etta Ranska pyrki jäädyttämään I maailmansodan jälkeisen tilanteen niin että esim. rajojen tarkistukset eivät olisi mahdollisia. Saksa oli myös vähemmän kiinnostunut mannereurooppalaisesta liitosta senkin takia että silla oli läheiset taloussuhteet Britanniaan, Yhdysvaltoihin ja v. 1926 lähtien myös Neuvostoliittoon.
Muistio käsitteli Euroopan valtioliiton tavoitteita, organisaatiota, taloudellista yhteistoimintaa, mm. tulliliittoa ja vapaakauppa-aluetta sekä mm. yliopistojen ja tieteellisten laitosten välisen kanssakäymisen lisäämistä. Briandin hahmottelemaan federaatioon kuuluisivat kaikki Euroopan maat Neuvostoliittoa lukuunottamatta. Briandin mukaan Euroopan liiton tulisi kuulua kiinteästi Kansainliittoon, jota Coudenhove-Kalergi vastusti.
Coudenhove-Kalergin mielestä Briandin muistio oli varovaisen diplomaattinen eikä vedonnut kansojen sydämiin ja toiveisiin. Hän kirjoitti viela Berliinin kongressista ja Briandin muistion vastaanotosta optimistiseen sävyyn vaikka saksalaiset olivat yrittäneet estää Loucheurin osallistumisen. Saksassa monet talousasiantuntijat ja poliitikot kannattivat Europan maiden taloudellista yhteistyöta, mutt a katsoivat että siihen ei tarvittaisi Coudenhove-Kalergin kaavailemaa Paneurooppaa. Loppujen lopuksi Saksan vastaus kaytannössa romutti Briandin suunnitelman.
Positiivisesti Briandin muistioon suhtautuivat Ranskan Itä-Euroopan liittolaiset sekä Baltian ja Skandinavian maat mukaanluettuna Suomi, jonka ulkoministeri Hjalmar Procopé oli ollut jo pitkään Coudenhove-Kalergin kannattaja. Procopé oli toiminut ansiokkaasti Kansainliitossa ja hänet valittiin Kansainliiton neuvoston puheenjohtajaksi Briandin aloitteesta. Suomen ja Baltian maiden osalta asiaan vaikutti myös Neuvostoliiton uhka. Fasistinen Italia, Britannia, Irlanti ja Unkari suhtautuivat Saksan tavoin kielteisesti, joskin ne olivat valmiita jatkoneuvotteluihin. Euroopan hallitusten vastaukset olivat sekoitus kohteliasta myötämielisyyttä ja kriittisiä varauksia. Briandin aloitteeseen asetetut toiveet laskivat.
Syyskuussa 1930 alkoi Genevessä kauan odotettu virallinen Eurooppa-konferenssi. Italian, Britannian ja Saksan Briandin suunnitelmaan antamien kielteisten vastausten takia minkaanlainen ratkaisu ei ollut enää mahdollinen. Kesken konferenssin Geneveen tuli tieto kansallissosialistien vaalivoitosta Saksassa. Tämä merkitsi lopullista kuoliniskua Briandin suunnitelmalle ja koko Saksan ja Ranskan sovintopolitiikalle.
Kun Ranskassakin alettiin Briandin suunnitelmia vastustaa yha voimakkaammin, hän kuoli pettyneena miehena v. 1932 vaikka taisteli viimeiseen saakka rauhan ja Euroopan yhdentymisen puolesta. Vielä vähän ennen kuolemaansa Briand oli suunnitellut yhdessa Coudenhove-Kalergin kanssa laajaa esitelmäkiertuetta Paneurooppa-ajatuksen propagoimiseksi. Kansainliiton yleiskokouksessa 1930 perustettu "Euroopan unionin (!) tutkimuskomitea" lopetti myös toimintansa vähin äänin syksyllä 1932. Kansallissosialistien valtaannousu Saksassa lopetti täysin Euroopan rauhanomaisen yhdentymiskehityksen. Viimeinen paneurooppalainen kongressi v. 1936 oli enää varjo entisestään ja se järjestettiinkin yhdessä maatalouskonferenssin kanssa. Kun toiveet Saksan ja Italian liittymisestä Paneurooppa-hankkeeseen olivat mennyttä, C-K yritti rakentaa yhtenäisyyttä akselille Ranska-Britannia.
Epäonnistumisestaan huolimatta Briandin suunnitelma oli maailmansotien ajan ainoa suuri yleiseurooppalainen aloite. Suunnitelma esitettiin ehka liian myöhaan, mahdollisuudet olisivat olleet suotuisammat vuosina 1925--7. Saksa ei ollut ainoa syy suunnitelman haaksirikkoon, muutkaan Euroopan tärkeimmistä hallituksista eivat olleet tosissaan halukkaita kehittämään suunnitelmaa.
Kun Saksa miehitti Itävallan, Paneurooppalainen liitto menetti Wienissä Anschlussin myöta keskustoimipaikkansa ja arkistonsa Gestapon tuhotessa kaikki jäljet tästä kielletystä järjestöstä.
Siirryttyään Yhdysvaltoihin professoriksi Coudenhove-Kalergi ei vieläkään hylännyt kuningasajatustaan, hän järjesti 5. paneurooppalaisen kongressin New Yorkissa. Sillä aikaa Saksan kansallissosialistit puuhasivat omaa "uutta Eurooppaansa".
Paneurooppa-aate ei kuitenkaan kuollut lopullisesti edes toiseen maailmansotaan. Coudenhove-Kalergi palasi sodan jalkeen Eurooppaan jatkoi työtaan Euroopan hdentamiseksi kuolemaansa saakka. II maailmansodan jälkeinen Eurooppa oli kuitenkin muuttunut. Aristokraattina C-K:n oli vaikea sulattaa yhteistyötä partisaanien ja muiden vastarintaliikkeen edustajien kanssa. Hän ei ollut myöskään kyllin diplomaattinen Euroopan yhteisöa hahmoteltaessa ja liike joutui ikäänkuin paitsioon. Rasitteena oli myös C-K:n viehtymys Mussoliniin 1920-luvun lopulla jolloin C-K yritti rakentaa Pan-Eurooppaa Italian tuella.
Paneurooppa-ideasta ei koskaan tullut suurta massaliiketta, mutta se jatkoi elämäänsä huomattavana taustavaikuttajana varsinkin sen jälkeen kun Paneurooppa-liikkeen johtoon astui entisen Itävalta-Unkarin keisarikunnan kruununperijä Otto von Habsburg, joka oli edustanut Baijeria Strasbourgin europarlamentissa yli 15 vuotta. Itse asiassa Otto von Habsburg on toiminut Paneurooppa-liikkeessä yli 70 vuotta eli sen perustamisesta lähtien ja häntä voidaan pitää kreivi Coudenhove-Kalergin manttelinperijänä. Otto von Habsburgille, kuten muillekin Paneuroopan kannattajille, Euroopan Unioni on vain sysäys, joka aikanaan voi johtaa Euroopan liittovaltion syntymiseen.
II maailmansodan jälkeen Euroopan yhdentymisen idea alkoi vallata alaa toista kautta. Kuten I maailmansodan jalkeen, nyt alettiin tosissaan pohtia, miten Euroopan sisäiset suursodat saataisiin lopullisesti päättymään. Pysyvänä rauhan takeena olisi, jos entisten vihollismaiden taloudelliset edut saataisiin nivoutumaan yhteen. Saksa, Ranska, Italia ja Benelux-maat perustivat v. 1951 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (ECSC), joka laajeni v. 1957 Rooman sopimuksella v. 1957 Euroopan talousyhteisöksi (EEC). EEC:n rajat olivat hämmästyttävällä tavalla melkein samat kuin Kaarle Suuren Pyhän Saksalais-Roomalaisen valtakunnan rajat 1150 vuotta aikaisemmin.
Tämä kehitys johti lopulta meidan päiviemme Euroopan Unioniin. Euroopan yhdentymisideologian yhtenä virstanpylvääna oli Winston Churchill'in puhe Zürichissä v. 1946, jossa han totesi että yhtenäinen Eurooppa ei olisi mahdollinen ilman henkisesti vahvaa Ranskaa. Churchill näki nimenomaan Euroopan Yhdysvallat tärkeäksi tavoitteeksi.
Euroopan Unioni sai konkreettisen alkunsa v. 1989, jolloin Eurooppaneuvoston kokouksessa sovittiin talous- ja rahaliiton ensimmäisen vaiheen eli pääomaliikkeiden vapauttamisesta 1990 heinäkuun alusta. Tulevan Euroopan Unionin sopimusluonnosta koskevat neuvottelut alkoivat Roomassa v. 1990. Sopimus valmistui Maastrichtissa 1990 joulukuussa ja allekirjoitettiin 1992-02-07. Sopimus astui voimaan 1993-11-01. Euroopan Unioni oli syntynyt.
1940 - luvun lopulla Euroopan yhdentymisaatteen suuret vetäjät olivat Jean Monnet ja Paul-Henri Spaak. Jean Monnet oli v. 1951 allekirjoitetun Pariisin sopimuksen laatija sekä Euroopan hiili- ja teräsyhteisön ensimmainen presidentti. Pariisin sopimuksesta lahdettiin käytannössä rakentamaan Euroopan valtioiden välistä taloudellista yhteistyötä Spaak oli v. 1957 Rooman sopimuksen pääarkkitehti. Hän oli Belgian pääministerinä 1938-39, 1946-49 ja 1954-57, myös ulkoministerina sekä Yhdistyneitten Kansakuntien ensimmäisen yleiskokouksen presidenttinä 1946. Han oli myös NATO:n pääsihteerinä 1957-61.
Euroopan yhdentymista jarrutti Britannian mutta myös Ranskan De Gaullen vastustus. Mikään suunnitelma ei ehkä olisi toteutunut elleivät Monnet ja Spaak olisi saaneet tukea kolmelta vahvalta poliitikolta, jotka olivat: Robert Schuman, Ranskan pääministeri v. 1947-48 sekä ulkoministeri v. 1948-52, Alcide de Gasperi, Italian pääministeri v. 1945-53 seka Konrad Adenauer, Saksan Liittotasavallan liittokansleri v. 1949-63, "Der Alte", sodanjälkeisen Saksan rakentaja. Nämä kaikki kolme kristillisdemokraattia olivat keskenään hyviä ystäviä, he puhuivat saksaa ja ajattelivat Eurooppaa kansallisia rajoja laajemmin. Heidan kirkollisten kytkentöjensa takia heitä kutsuttiin "mustaksi rintamaksi".
Lopullisen tien kohti tämän päivän Euroopan Unionia osoittivat italialainen Altiero Spinelli, Luxemburgin pääministeri Jacques Santer ja Jacques Delors. Monnet, Spaak ja Delors olivat Euroopan federaation kannattajia. Monnet kirjoittaa muistelmissaan: "En ole koskaan epäillyt, etteikö jonakin päivänä kehitys johtaisi Euroopan Yhdysvaltojen syntyyn".
Paavo Väyrynen
Paneurooppa ja uusidealismi
Tutkielma Richard Coudenhove-Kalergin filosofisista ja yhteiskunnallisista ajatuksista.
otava, Keuruu 1997. 126 s. ISBN 951-1-15410-9Takakansi:
Kreivi RICHARD COUDENHOVE-KALERGI (1894-1972) oli yhteiskunnallinen ajattelija ja Pan-eurooppa-liikkeen perustaja. 1920-luvulta lähtien hän toimi sen hyväksi, että Eurooppa kehittyisi väljäksi itsenäisten jäsenmaiden muodostamaksi valtioliitoksi. 1970-luvulle tultaessa hänen ajatuksensa olivat kuitenkin muuttuneet oleellisesti: paneurooppalaisen valtioliiton kannattajasta oli tullut länsieurooppalaisen liittovaltion puolestapuhuja, joka suhtautui torjuvasti jopa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiin.
Europarlamentaarikko (ja entinen presidentti-ehdokas -AK) PAAVO; VÄYRYNEN kiinnostui Coudenhove-Kalergin ajatuksista luettuaan tämän vuonna 1971 ilmestyneen teoksen Weltmacht Europa, jossa esitettiin Euroopan yhteisöjen kehittämistä suurvallaksi, maailmanmahdiksi. Teos herätti ristiriitaisia ajatuksia ja kysymyksiä ja sai Väyrysen tutustumaan laajemmin Coudenhove-Kalergin tuotantoon.
Tutkielmassaan Paavo Väyrynen esittelee Coudenhove-Kalergin hämmästyttävän ajankohtaisia ajatuksia toivoen lukijoiden löytävän niistä virikkeitä ja aineksia oman maailmankuvansa rakentamiseksi.
Paavo Väyrynen
Paneuropa e le nove idealismo
Un studio de pensatas philosophic e social de Richard Coudenhove-Kalergi.
Otava, Keuruu 1997. 126 s. ISBN 951-1-15410-9Coperi-libro posterior:
Conte RICHARD COUDENHOVE-KALERGI (1894-1972) era un pensator social e le fundator del movimento Paneuropee. Desde le 1920s ille ageva pro le scopo que Europa se developparea a un laxe union statal de statos membros independente. Usque le 1970s su pensatas habeva totevia essentialmente cambiate. Un adherente del union statal habeva devenite un protagonista de un federation westeuropee qui se comportava rejectante mesmo al conferentia europee de securitate e cooperation.
Europarlamentarico (e ex-candidato presidential - AK) PAAVO VÄYRYNEN se interessava de pensatas de Coudenhove-Kalergi post ille habeva lecte le libro Weltmacht Europa (Superpotentia Europa), publicate in 1971, in qual on presentava un idea de developpamento de Europa a un grande potentia, potentia global. Le libro eveliava pensatas e questiones controversial que faceva Väyrynen a facer plus proxime cognoscentia de obras de Coudenhove-Kalergi.
In su studio Paavo Väyrynen presenta le stupefacentemente actual pensatas de Coudenhove-Kalergi e spera que le lectores trovarea in illos stimulantes e material pro edificar su proprie conception del mundo.
In necessariis unitas, in dubiis libertas, in omnibus caritas In necesses unitate, in dubitas libertate, in omnes caritate
Välttämättömässä ykseys, epävarmassa vapaus, kaikessa rakkaus
Actualisate le 2009-06-04
Administrator de iste sito:
--------------------------
Allan Kiviaho
SILY - Suomen Interlinguayhdistys ry.
FILF - Föreningen för Interlingua i Finland
AFIL - Association Finlandese pro Interlingua
